keskiviikko 12. elokuuta 2015

Ehtoisa On Tour

Koululainen on voideltu matkaan ja sysittyäni hänet ovesta ulos suureen maailmaan kesän lonkanvedon jälkeen pohdin, miksi mun työstä, ylipäänsä mun kuulumisista puhuttaessa kysytään aina vain sitä, olenko taas joutunut reissaamaan ja joko se loppuu ja on se kyllä. Voi olla että kuvittelen, mutta kuulen rivien välissä puolihämmentynyttä deprivaatioteoriaa, jonka mukaan lapseni riutuvat äidin hellän huoman ja pehmeän poven ollessa jossain itsekkäästi hummaamassa helkkari soikoon.

Ei sano koskaan kukaan että onpa tosi kiva, kun sulla on sellainen työ, että pystyt arjessa joustamaan lastesi tarpeiden mukaan! Ihan sama jos koko viime vuoden pystyin lähettämään tyttären kouluun ysin aamuina, mutta kun toukokuussa olin viikon lietsussa niin kyllä siinä varmaan hylkäämisen kokemus punnersi pintaan, kun olin päivinä poissa yli kuopuksen ikävuosien ja mitä kaikkea. Koko viikon tuijottivat molemmat haikeina kuvaani ja halivat kylmää tyynyä toivoen, että sen muhkurainen pinta olisi äidin ihanaa selluliittia.

Karsastan omakohtaisesti melko voimakkaasti kaikkea vanhemmuuspuhetta, koska mulle on melko lailla sama, miten jengi hoitaa jälkikasvunsa, kunhan järkeä on jonkun verran päässä, lapsella on aina joku välittävä hoitaja ja joku tolkku hommassa ylipäänsäkin. Mutta kyllä sanon sen että on moralismi tiukkaan juurtunutta ja opit myös, siltä tieltä kun poikkeat niin jessus sentään. Parhaimmin tietäjät ovat usein niitä, jotka myöhemmin oppivat, etteivät ole tienneet vielä mitään.

Kuulostan ehkä provosoituneelta mutta en ole. Tämä on vain havainto, jota pohdin ääneen.

Oikea asiani on se, että blogini jalkautuu syksyn mittaan Suomen kiertueelle! Jätän jälkikasvuni kyynelsilmin kaipailemaan! Tai, arkisemmin ilmaistuna, mulla on työmatkoja ja käyn siis

Turusa
Joensuusa
Hessoisa
Kuopijosa

Jos on jotain kivaa suositeltavaa tai muuta jännää niin laitapa koodia!

12 kommenttia:

  1. Äitimyytti ;) Tuuhan käymään, kun oot hollilla. Voidaan majoittaakin. Voit lainata lapsia, jos universaalinen äitiyshoiva iskee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jesh mulla taitaa olla sinne suuntaan vasta marraskuussa, ilmoittelen jos/kun oon tontilla! Samoin jos oot tällä suunnalla niin ilmoittele.

      Poista
  2. No onpa inhottava jos sinulle on välittynyt tuollainen dissausfiilis parista viikosta. Vähän dissausta isääkin kohtaan. Ja kuten sanoit, aika ihana nuo aamut ym! Asiat pitäis ottaa kokonaisuutena hei!
    Ei muuta kuin keikkailoa! Mikä lava :D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, osassa on lavaa ja osassa ei :D En pysty kauheena kertoon blogissa kun haluaisin pitää tän tälleen netissä anonyyminä mutta mun pitää kertoo joskus jonkun toisen foorumin kautta :)

      Olin reilu vuosi sitten seitsemän viikkoa pois niin, että kävin kotona kahdesti ja muu porukka mun luona yhdesti – tää lienee jättänyt syvät arvet mulle kommentoiviin. Sen jälkeen joku viikon keikka on suolaa haavoihin.

      Poista
  3. Oijoi. Minäkin saattaisin voivotella matkustamista, mutta ihan siitä itsekkäästä näkökulmasta, että itse kokisin reissaamisen varmaankin aika ankeana hommana, kun tykkään niin kovasti asua kotona. Sen sijaan lapsistasi en ole pätkääkään huolissani, koska onhan heillä isä ja ilmeisesti muitakin luotettavia aikuisia.

    Minua jotenkin riepoo se varsin yleinen oletus, että äiti olisi joku ykköspäällikkövanhempi. Ehkä isä ei voi imettää, mutta muuten en oikein tiedä millä tavalla sukupuolielimet vaikuttavat vanhemmuuteen. Eivät ainakaan meillä kovinkaan paljon.

    Ja odotan kovasti blogimiittiä Hessoisa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, eräisiin anatomisiin ja fysiologisiin ilmiöihin sukuelimet ehkä vaikuttavat, en osaa kokemuperäisesti puuttua kaikkiin seikkoihin. Mutta menee jo hiustenhalkomisen puolelle.

      Kyllä, blogimiitti Hessoisa on tulollaan. Itse asiassa tiedän jo, milloin olen siellä, joten pitäisiköhän mun ilmoittaa se jollekin taholle.

      Poista
    2. Apua, sukuelinviittaukseni jäi puolinaiseksi, tarkoitan siis sitä, että kokemusperäinen viisaus ja sen jakaminen tällä alalla on hieman sukupuolittunutta.

      Poista
    3. Minäkin tulen mukaan voivottelemaan työmatkustamisen kamaluutta. HALUSITTE TAI ETTE.

      (Lapsista en itsekään ole huolissani.)

      Poista
  4. Uh, samaa paeriaateallergiaa poden minäkin! Ajattelepa jos se olisi mies joka tekisi reissutyötä, kuka sitä itkisi? Mutta että nainen, ÄITI VIELÄ. Joskus tuntuu että joillekin sekin on liikaa, että käyn vuorotyössä ja olen lasten nukkumaanmenoaikaan töissä. Joo. Paras etten jatka. :D

    Tervetuloa naapurikuntaan, jollaisena se kai pysyykin, vaikka kovasti kosiskelevat Siilinjärveä liittymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saavat huonot unet kun et peittele pilttejäsi :´(

      Kiitos! Saapa nähdä, jääkö Siilinjärvelle vaihtoehtoa! Voi kun mulla olis sinne S-järvellekin aivan ammatillista asiaa, mutta aikataulu ei näytä lupaavalta.

      Poista
  5. Näin lyhyesti kun taisin tainnuttaa itseni punttisalilla..

    Aivan huippua kun pääset reissaamaan!
    I am happy for you!

    ***

    VastaaPoista

Tosi kiva, kun jaat aatoksesi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...